Jalkapallokentät

Jalkapallokenttä on Suomen yleisimpiä liikuntapaikkoja, ja niitä löytyy lähes jokaisesta kunnasta. Tälle kartalle on koottu 3 396 kenttää 305 kunnan alueelta, ja joukossa on 116 erikseen merkittyä tekonurmikenttää.

Sivu palvelee pelaajaa, valmentajaa ja vanhempaa, joka etsii lähikenttää harjoituksiin, pelailuun tai vieraspelimatkan kohdetta. Kentät näkyvät kartalla sijainteineen, ja kohdesivuilta löytyvät kenttäkohtaiset tiedot.

Mukana on koko kirjo koulujen pihakentistä sarjatason stadioneihin, joten sama kartta palvelee sekä lähikenttää etsivää pelaajaa että ottelupaikkaa tarkistavaa vieraskannattajaa. Tekonurmikenttien oma alakategoria helpottaa hakua, jos etsit nimenomaan ympärivuotista alustaa.

Yksi yleisimmistä kysymyksistä koskee kentän mittoja. Yhtä oikeaa vastausta ei ole, sillä kentän koko riippuu käyttötarkoituksesta: aikuisten täysimittainen kenttä on eri kokoinen kuin junioreiden pienpelikenttä, ja koulujen ja asuinalueiden kentät on usein mitoitettu vapaaseen pelailuun eikä sarjaotteluihin.

Siksi mitat kannattaa katsoa kenttäkohtaisesti. Esimerkiksi Koivulahti pallokentän (Mustasaari) mitat ovat 60 x 30 metriä, mikä on tyypillinen pienemmän harjoituskentän kokoluokka. Kartan kohdesivut kertovat kentän tiedot silloin, kun ne on kirjattu, joten sopivan kokoisen kentän löytää vertailemalla lähialueen vaihtoehtoja.

Junioripeleissä käytetään pienpelimuotoja, joissa kenttä, maalit ja pelaajamäärä kasvavat ikäluokan mukana. Täysimittainen kenttä jaetaan usein poikittain useaksi pienkentäksi, joten samalla kentällä voi pyöriä monta harjoitusta rinnakkain. Sarjaotteluissa kentän koko ja varustelu määritellään sarjatason mukaan, joten seurat tarkistavat vaatimukset omalta liitoltaan. Hakukoneissa toistuvat kysymykset kentän mitoista ja pinta-alasta liittyvät usein koulutehtäviin tai kentän vuokraamiseen, ja molemmissa varmin lähde on kentän ylläpitäjä.

Kenttien pinnoitteet jakautuvat kolmeen päätyyppiin. Luonnonnurmi on pelituntumaltaan monen suosikki, mutta se kestää kulutusta rajallisesti ja on käytössä lähinnä sulan maan aikana. Hiekka- ja sorakentät ovat perinteisiä koulu- ja lähiökenttiä, jotka kestävät kovaa käyttöä mutta ovat alustana armottomampia.

Tekonurmi on yleistynyt, koska se kestää suuria käyttömääriä ja pitenevän kauden. Tekonurmella pelatessa jalkineiksi sopivat tekonurmikengät tai matalanappulaiset nappulakengät, sillä pitkät rautanappulat eivät sovi maton rakenteelle. Aloittelijalle riittää hyvin yksi monikäyttöinen kenkäpari, jolla pärjää sekä tekonurmella että hiekalla.

Alusta vaikuttaa myös pelin luonteeseen. Tekonurmella pallo kulkee tasaisesti ja peli on nopeaa, hiekalla pomput ovat arvaamattomampia ja luonnonnurmella olosuhteet elävät sään mukana. Kenkävalinta on tärkein yksittäinen varuste, sillä oikea pohja vähentää liukastumisia ja säästää polvia. Tekonurmikentillä kannattaa varautua myös kumirouheeseen, jota tarttuu kenkiin ja sukkiin: se on harmitonta mutta kulkeutuu helposti autoon ja eteiseen.

Tekonurmi muutti suomalaisen jalkapallon vuosikellon. Lämmitettävä kenttä pidentää kautta molemmista päistä, ja esimerkiksi Kajaanin liikuntapuisto sai heinäkuussa 2006 valmistuneessa remontissa lämmitettävän kolmannen sukupolven tekonurmen sekä katetun katsomon 800 katsojalle.

Talvella osa kentistä vaihtaa lajia. Castrenin kentälle (Oulu) asennettiin vuonna 2006 tekonurmi jalkapalloa ja amerikkalaista jalkapalloa varten, ja talvisin alue on yksi kaupungin ylläpitämistä luistelukentistä. Talvikauden liikuntapaikkoja kokoaa laajemmin talviaktiviteettien opas.

Keväällä kenttien avautumista kannattaa seurata kunnan liikuntapalveluiden kanavista, sillä sulamisvaiheessa kentät suljetaan herkästi vaurioiden välttämiseksi. Syksyllä pelikausi jatkuu valaistuilla kentillä pitkälle pimeään, ja valojen käyttöajat ovat kuntakohtaisia. Talvisin pelataan myös halleissa, mutta ulkokentillä kausi venyy pisimmälle juuri lämmitetyillä tekonurmilla.

Osa kentistä on tuttuja katsomon puolelta. Tampereen stadion toimii myös tapahtumapaikkana: konserteissa, joissa kenttäalue on käytössä, paikalle mahtuu 30 000 ihmistä. Kaarlen kentän (Vaasa) yleisökapasiteetti on 5 500 henkeä, joista 2 500 mahtuu toiseen katsomoon ja 3 000 toiseen.

Kenttien historia kulkee remonttien kautta. Harjun stadionin (Jyväskylä) ensimmäinen modernisointi tehtiin 1950, jolloin areenalla pidettiin ensimmäiset Kalevan kisat, ja 2000-luvun remontissa purettiin vanha kaarrekatsomo ja rakennettiin muun muassa huolto- ja toimistotilat noin 700 000 euron kustannuksin. Musan kentän (Pori) vuoden 1977 remontin yhteydessä valmistuivat pukuhuoneet sekä kentän ja kadun välinen korkea aita. Vanhimmasta päästä kenttätietoja edustaa Kilon koulun hiekkatekonurmikenttä (Espoo), jonka rakennusvuodeksi on kirjattu 1984.

Stadionkierros on oma tapansa nähdä kaupunkeja. Ottelupäivän tunnelma, katsomoiden historia ja remonttien vaiheet avaavat paikkakuntien urheiluhistoriaa, ja kohdesivut kokoavat tiedot yhteen paikkaan. Katsomokokemuksen voi yhdistää omaan peliin, sillä stadionien liepeillä on usein vapaassa käytössä olevia harjoituskenttiä.

Useimmat kentät ovat kuntien liikuntatoimien ylläpitämiä. Seurojen harjoitus- ja ottelukäyttö perustuu varattuihin vuoroihin, jotka haetaan kunnalta, ja varatut vuorot on merkitty kenttien varauskalentereihin. Vuorojen ulkopuolella moni kenttä on vapaasti käytettävissä omatoimiseen pelailuun, ellei toisin ole merkitty.

Omatoimipelaajalle parhaat ajat ovat tyypillisesti päivällä ja myöhään illalla, kun seurojen vuorot painottuvat alkuiltaan. Kaveriporukan peli-ilta onnistuu useimmiten ilman varausta, kunhan kenttä ei ole seuravuorolla. Höntsäporukat sopivat vakiovuoronsa usein suoraan kunnan kanssa, ja monella paikkakunnalla matalan kynnyksen pelivuoroja järjestävät myös seurat.

Hyvä käytäntö on yksinkertainen: varatulle vuorolle ei mennä, roskat viedään mukana ja maalit siirretään takaisin paikoilleen. Jos etsit saman alueen muita liikuntapaikkoja, urheilukentät, koripallokentät ja ulkokuntosalit löytyvät omilta kartoiltaan.