Sukelluskohteet

Kartalle on koottu 16 sukelluskohdetta 14 kunnasta. Mukana on veden täyttämä kaivos, hylkykohteita, järvien sukellustukikohtia sekä sukellusalan liikkeitä ja koulutuspaikkoja. Jokaisen kohteen omalta sivulta löytyvät sijainti, kartta ja perustiedot, joten pääsyn ja kulkuyhteydet voi tarkistaa ennen lähtöä.

Sukelluskohde eroaa muista kartan kohteista yhdessä olennaisessa asiassa: sinne ei mennä katsomaan vaan tekemään, ja tekeminen vaatii välineet, parin ja osaamisen. Siksi tältä sivulta kannattaa lukea myös se, mitä kohteelle meno käytännössä edellyttää.

Kohteita on eniten Lohjalla ja Kirkkonummella, joissa molemmissa on kaksi. Muut kohteet jakautuvat yksittäin ympäri maata Espoosta Utsjoelle asti, eli sukelluskohde ei ole pelkkä rannikon asia. Kirkkonummen kohteet ovat Vetokannas ja A ”floating” sauna, ja Espoossa kartalla on Bodom-järven sukelluskohde.

Suomalainen sukelluskohde on harvoin koralliriutta. Se on useimmiten järvi, vedellä täyttynyt louhos tai hylky — ja juuri se tekee kohteista kiinnostavia, koska ne ovat ihmisen jälkiä veden alla.

Veden täyttämä kaivos on oma lajinsa. Lohjan Ojamon kaivos ja Ojamon kaivoslampi ovat kartan tunnetuimmat kohteet tässä ryhmässä. Louhoksissa vesi on tyypillisesti kirkasta ja seinämät pystysuoria, mikä tarkoittaa että syvyys kasvaa nopeasti — pohja voi olla kaukana siitä mihin harjoittelu on suunniteltu.

Hylkykohteita kartalla ovat muun muassa Ärjänsaaren lotja Kajaanissa ja HL Kuru Ruovedellä. Uponnut alus on sukeltajalle sekä kohde että este: rakenteet ovat teräviä, ruostuneita ja usein osittain sortuneita, eikä sisälle mennä ilman erillistä hylkysukelluskoulutusta.

Junkers Utsjoella ja VW Typ 1 Vantaalla ovat nimiensä perusteella kulkuneuvokohteita — Junkers on lentokonevalmistaja ja VW Typ 1 Volkswagen Kuplan tyyppimerkintä. Upotettu ajoneuvo on suomalaisilla harjoitusalueilla tavallinen kiintopiste: se antaa suunnistusharjoitukselle kohteen ja tekee näkyvyyden arvioinnista konkreettista.

Osa kartan kohteista ei ole sukelluspaikka vaan palvelu. Sea Safety Scandinavia Helsingissä ja Sukelluspuku Loitokari Oy Hyvinkäällä ovat alan toimijoita, ja Hyppytorni Ikaalisissa sekä Hyppyallas Tampereella liittyvät veteen hyppäämiseen ja harjoitteluun. Kohdesivulta kannattaa siksi aina tarkistaa, mistä on kyse ennen kuin pakkaa laitteet autoon.

Suomalaisen sukelluksen määrittävä tekijä on lämpötila. Kesällä järven pintavesi voi olla yli 20-asteista, mutta tyypillisesti 5–10 metrin syvyydessä on harppauskerros, jonka alapuolella lämpötila putoaa muutamassa metrissä alle kymmeneen asteeseen. Syvien järvien pohjalla vesi on lähellä neljää astetta ympäri vuoden.

Neljä astetta ei ole sattuma vaan veden ominaisuus: vesi on tiheimmillään noin +4 °C:ssa, joten kylmin ja raskain vesi painuu pohjalle ja jää sinne. Sama ilmiö pitää järven pohjan sulana myös silloin kun pinnalla on jäätä.

Käytännössä se tarkoittaa, että märkäpuku riittää harvoin muualla kuin pintavesissä keskikesällä. Kuivapuku ja sen käytön koulutus ovat suomalaisen sukeltajan perusvarustusta, ja käsien sekä pään suojaus ratkaisee sen, kuinka pitkään vedessä voi olla.

Näkyvyys vaihtelee kohteittain ja päivittäin. Humuspitoisessa järvessä näkyvyys voi jäädä 1–3 metriin, kun taas kirkasvetisessä louhoksessa se voi olla yli 10 metriä. Sadejakso, tuuli ja edellisen sukeltajaparin nostama pohjaliete voivat muuttaa tilanteen tunnissa, joten näkyvyyttä ei kannata olettaa etukäteen.

Paras näkyvyys osuu usein kevääseen ennen levätuotannon alkua ja myöhäissyksyyn veden viilennyttyä. Keskikesä on lämpimin mutta samalla samein.

Hylkysukelluksessa on yksi sääntö, joka kannattaa tietää ennen ensimmäistä kohdetta: Suomessa yli sata vuotta sitten uponneet alukset ovat rauhoitettuja muinaisjäännöksiä.

Rauhoitus tarkoittaa, ettei hylystä saa ottaa mitään eikä sitä saa vahingoittaa. Käytännössä myös hylkyyn kajoaminen, esineiden siirtely ja rakenteisiin tukeutuminen ovat pois suljettuja — myös silloin, kun esine näyttää irralliselta.

Osa hylyistä on lisäksi kokonaan sukelluskiellossa tai vaatii erillisen luvan. Ajantasainen tieto löytyy Museovirastosta ja kohteen ylläpitäjältä, ja se kannattaa tarkistaa erikseen jokaiselle hylylle.

Sama varovaisuus palvelee kohdetta pitkään. Hylky säilyy vedessä vuosikymmeniä juuri niin kauan kuin siihen ei kosketa.

Jään alla sukeltaminen on oma lajinsa, ei talviversio tavallisesta sukelluksesta. Se vaatii erillisen koulutuksen, pintaryhmän, turvaköyden ja avannon huollon — eikä sitä tehdä kahdestaan.

Talvella myös kohteelle pääsy muuttuu. Yksityisteiden auraus ei ole itsestäänselvyys, ja juuri siksi esimerkiksi Iso-Melkuttimen tukikohdassa peritään aurausmaksu talviteiden kunnossapitoon.

Talvisukelluksen etu on näkyvyys. Kylmässä vedessä levää ei ole, ja jään alta suodattuva valo tekee kohteesta aivan toisen kuin kesällä.

Varaa aikaa enemmän kuin arvelet. Pukeutuminen, tarkistukset ja purku vievät sukelluspäivästä suuremman osan kuin itse vedessäoloaika, ja kiire on turvallisuusriski.

Ota mukaan lämmintä juotavaa ja vaihtovaatteet. Kylmässä vedessä oleminen vie lämpöä myös nousun jälkeen, ja märkä pukeutumispaikka tuulessa on epämiellyttävä myös kesällä.

Tarkista pysäköinti ja perille pääsy etukäteen. Osa kohteista on puomin takana, osa yksityistien varrella, ja osa vaatii veneen. Venesatamat ja melontakohteet auttavat hahmottamaan vesireitit, jos kohteelle mennään vesitse.

Sukelluspäivän jälkeen kannattaa muistaa, ettei lentäminen tai korkealle nouseminen sovi heti sukelluksen perään. Suositellut odotusajat löytyvät sukellustaulukoista ja koulutuksesta.

Jos etsit vesikohteita ilman laitteita, kartalta löytyvät myös uimarannat ja vesiputoukset ja kosket, ja laajempi kokonaisuus on koottu oppaaseen vesikohteet. Sukelluksen jälkeen lämmittelyyn sopivat kartan saunat.