Pomarkku kuuluu Satakunnan maakuntaan. Pomarkussa on kartalla 38 kohdetta 18 kategoriassa. Eniten kartalla on luonto (13), retkeily (8) ja urheilu ja liikunta (7). Keskustasta lyhin matka on Pomarkun kirkko (0.2 km) ja pisin Saarikoski (18.5 km); mediaanietäisyys on 5.6 km. Suhteessa kohdemääräänsä täällä korostuvat vesiputoukset & kosket (12) – niitä on 2,8-kertainen osuus koko maan kohteisiin verrattuna.
Pomarkku on 1 943 asukkaan kunta Satakunnassa, ja sen 301 neliökilometrillä on kartalla 38 kohdetta. Koskia ja vesiputouksia on 12 sekä uimarantoja, jalkapallokenttiä ja laavuja kolme kutakin.
Kunnan suurin rakennus on kirkko, ja sen mitoitus kertoo enemmän Pomarkun historiasta kuin mikään väkiluku.
Pomarkun kirkossa on istumapaikat 1 300 hengelle.
Luku on syytä suhteuttaa: kunnassa asuu 1 943 ihmistä. Kirkkoon mahtuisi siis kaksi kolmasosaa koko kunnan väestöstä yhtä aikaa.
Tällainen mitoitus kertoo ajasta, jolloin pitäjässä asui moninkertaisesti nykyistä enemmän väkeä ja jolloin kirkossakäynti oli itsestään selvää. Suomen maaseudun väkiluku oli huipussaan 1900-luvun alkupuolella, ja kirkot rakennettiin sen mukaan.
Kirkkosalista on kirjattu rakenne: kolmilaivaisen kirkkosalin katossa on betoniholvaus.
Kolmilaivainen tarkoittaa, että sali on jaettu pilareilla kolmeen pituussuuntaiseen osaan — keskilaivaan ja kahteen sivulaivaan. Se on keskiaikaisten kirkkojen perusratkaisu, joka mahdollistaa leveän salin ilman valtavia kattopalkkeja.
Betoniholvaus on sen sijaan moderni toteutus vanhasta muodosta. Keskiajalla holvit muurattiin tiilestä, mikä oli hidasta ja vaati mestaria; betonilla saman muodon sai valettua nopeammin.
Kirkon erikoisin yksityiskohta on kuitenkin sisustuksessa: saarnastuoli sijaitsee alttarin yläpuolella.
Tämä on harvinainen mutta merkitykseltään selkeä ratkaisu. Tavallisesti saarnastuoli on kirkkosalin sivulla, keskikäytävän varrella. Alttarin yläpuolelle sijoitettu saarnastuoli tuo sanan julistuksen kirjaimellisesti sakramentin yläpuolelle.
Asetelma on luterilainen korostus: Jumalan sana on keskiössä, ja saarnaaja puhuu koko seurakunnalle alttarilta käsin. Ratkaisua käytettiin erityisesti 1700- ja 1800-luvun kirkoissa.
Urut ovat Kangasalan urkutehtaan vuodelta 1921, ja ne ovat pneumaattiset ja 14-äänikertaiset.
Pneumaattinen koneisto tarkoittaa, että kosketin ei ole mekaanisesti kiinni pillissä vaan käsky välittyy ilmanpaineella lyijyputkia pitkin. Rakennustapa oli 1900-luvun alussa yleinen: se salli suuremmat soittimet ja kevyemmän kosketuksen, mutta vasteessa on pieni viive.
Pomarkun Metsästysseura ry:n ampumarata sijaitsee osana seuran 1980-luvulla rakennettua paukkularakennusta.
Paukkula on metsästysseurojen majarakennuksille yleisesti annettu nimi. Se on seuran kokoontumistila: kokoushuone, keittiö, sauna ja usein lihankäsittelytila samassa rakennuksessa ampumaradan kanssa.
Seuran koko on kirjattu tarkasti: seura on perustettu vuonna 1930, ja sen jäsenmäärä on nykyisin noin 260.
Kaksisataakuusikymmentä jäsentä 1 943 asukkaan kunnassa tarkoittaa, että noin joka seitsemäs kuntalainen on seuran jäsen. Se on erittäin korkea osuus ja kertoo, että metsästys on Pomarkussa keskeinen harrastus eikä marginaali-ilmiö.
Lähes sadan vuoden katkeamaton toiminta on sekin huomionarvoista. Metsästysseurat perustettiin 1920- ja 1930-luvuilla, kun metsästystä alettiin järjestää: sovittiin alueista, säännöistä ja riistanhoidosta.
Seuran omistama rata tarkoittaa, että käytöstä sovitaan seuran kanssa. Rata ei ole kunnan yleinen liikuntapaikka.
Pomarkun frisbeegolfrata Asematie 13:ssa on 1 815 metriä pitkä, heittopaikat ovat tekonurmea ja käyttö on maksutonta.
Rekisteriin on kirjattu radan tyyppi poikkeuksellisella tavalla: peltorata, puistorata ja metsärata.
Kolme tyyppiä samalla radalla tarkoittaa, että väylät kulkevat kolmenlaisessa maastossa — ja se on pelillisesti kiinnostavampi lähtökohta kuin yksi yhtenäinen maasto.
Peltoväylä on avoin: siinä heiton pituus ratkaisee, ja tuuli vaikuttaa voimakkaasti. Metsäväylä on päinvastainen: puiden välissä tarkkuus ratkaisee, eikä täyttä voimaa voi käyttää. Puistoväylä on näiden väliltä — avoin mutta rajattu.
Pelaajan kannalta tämä tarkoittaa, että sama kierros vaatii erilaisia heittoja ja erilaisia kiekkoja. Yhdellä kiekolla ei pärjää.
Vajaan kahden kilometrin rata on tavanomainen harrastemitta ja kierrettävissä noin tunnissa.
Matkailutila Isojärven Lomakallion synty on kirjattu tarkasti.
Paikka syntyi 1980-luvulla, kun Elvi Kallio perusti sen yhdessä Simo Kallion kanssa. Alue rakennettiin Simon kotitilan maille.
Kotitilan maille rakennettu matkailuyritys on suomalaisen maaseutumatkailun perusmalli. Maatalouden kannattavuus heikkeni, mutta maa, rakennukset ja järven ranta olivat olemassa — ja niistä syntyi toinen elinkeino.
Noin 10 hehtaarin alue koostuu mäntyvaltaisesta luonnonhoitometsästä.
Mäntyvaltainen kangasmetsä on leirintäalueelle paras mahdollinen pohja: se on kuiva, kuivuu nopeasti sateen jälkeen, ja männyn varjo on kevyt eikä alue jää pimeäksi.
Lomakylä Korpirämäkkä sijaitsee Valkjärven rannalla Pomarkun ja Siikaisten rajalla.
Alueella on 14 erikokoista mökkiä sekä caravan-alue, ja käytössä on mökkisaunojen lisäksi yhteisiä rantasaunoja ja savusauna sekä kokoustilat.
Savusauna on lomakylässä poikkeuksellinen palvelu. Se lämpiää kuudesta kahdeksaan tuntia, sitä ei voi lämmittää nopeasti, ja sen käyttö vaatii osaamista — siksi useimmissa majoituskohteissa on vain puu- tai sähkösauna.
Neljätoista erikokoista mökkiä tarkoittaa, että sekä pariskunta että iso seurue löytävät sopivan — eikä pienen porukan tarvitse maksaa isosta mökistä.
Pomarkun helluntaiseurakunnan alkuvaiheista on kirjattu tarkka päivämäärä.
Ensimmäinen kastetilaisuus järjestettiin Pomarkun Nuorisoseuran talossa kesäjuhlien aikaan 30. kesäkuuta–1. heinäkuuta 1934, ja Verner Tuominen kastoi tuolloin väkijoukon edessä 24 uskoontullutta.
Yksityiskohta kertoo paljon 1930-luvun herätysliikkeiden luonteesta. Kaste tapahtui julkisesti, väkijoukon edessä ja nuorisoseurantalossa — ei kirkossa eikä suljetussa tilaisuudessa.
Nuorisoseurantalot olivat maaseudun yleisiä kokoontumistiloja, joita vuokrattiin monenlaiseen toimintaan. Se, että tilaisuus pidettiin siellä, kertoo liikkeen olleen tuolloin vielä ilman omia tiloja.
Kahdenkymmenenneljän ihmisen kastaminen kerralla oli pienessä pitäjässä merkittävä tapahtuma, ja kesäjuhla-ajankohta takasi yleisön.
Kartalla on 38 kohdetta Pomarkussa, 18 eri kategoriassa. Luku on kohteiden määrä tässä palvelussa, ei virallinen kokonaismäärä.
Suurimmat kategoriat ovat Vesiputoukset & kosket (12), Uimarannat (3), Jalkapallokentät (3). Kaikki kategoriat näkyvät tältä sivulta ja kartalta.
Kohteen omalta sivulta. Tältä sivulta pääset jokaisen kohteen sivulle, jossa on yhteystiedot ja linkki kohteen omille sivuille silloin kun sellainen on tiedossa.
On. Kartta ja kaikki kohdesivut ovat vapaasti käytettävissä, eikä palvelu vaadi rekisteröitymistä tai tunnusta.
Pikku Valkjärven uimarannassa on käymälä, pukutilat ja laituri, ja käyttö on maksutonta. Ranta on vuodelta 1985.
Käymälä, pukutilat ja laituri ovat maksuttoman uimarannan täysi perusvarustus. Laituri on niistä olennaisin: se antaa pääsyn syvään veteen myös silloin, kun ranta on matala ja pohja pehmeä.
Pomarkun keskustan luistelukenttä on 60 × 30 metriä kivituhkaa, valaistu ja maksuton. Kenttä on vuodelta 1957 ja päiväsaikaan koulujen käytössä.
Lähes seitsemänkymmentä vuotta käytössä ollut luistelukenttä on kunnan liikuntahistorian vanhimpia rakenteita. Kivituhkapohja on siihen syy: se jäätyy tasaisesti, läpäisee vettä eikä vaadi juuri muuta kuin kastelun ja auraukseen.
Kuusikymmentä kertaa 30 metriä on virallinen kaukalon mitta, mutta laidatonta luistelukenttää käytetään toisin: siinä luistellaan ja opetellaan, ei pelata laitapeliä.
Granrothintien jalkapallokenttä on 90 × 60 metriä nurmea, ja kentällä on valaistus. Kenttä on kunnan omistama.
Valaistu nurmikenttä alle 2 000 asukkaan kunnassa on hyvä varustus. Valaistus pidentää harjoituskautta kevääseen ja syksyyn, jolloin nurmi on pelattavassa kunnossa mutta valoa ei riitä.
Tuunajärven hiekkakenttä on 50 × 40 metriä kivituhkaa ja vuodelta 1958. Kenttä on kunnan omistama.
Viisikymmentä kertaa 40 metriä on kyläkentän mitta: pienpeliä ja harjoittelua varten, ei täysimittaista ottelua. Sijainti Tuunajärventiellä, kaukana keskustasta, on koko pointti — kenttä on siellä, missä lapsia on.