Nähtävyydet ja kohteet Kuhmoisissa

Kuhmoinen on 2 092 asukkaan kunta Pirkanmaalla, ja sen 661 neliökilometrillä on kartalla 82 kohdetta. Uimarantoja on 11 sekä koskia ja nähtävyyksiä yhdeksän kumpiakin.

Kahdeksankymmentäkaksi kohdetta alle 2 100 asukkaan kunnassa on paljon, ja siihen on syy: Kuhmoisissa on kansallispuisto.

Isojärven kansallispuiston historia ei ala luonnonsuojelusta vaan metsätaloudesta.

Ensimmäiset suuret metsätyöt alkoivat 1880-luvulla, ja puutavaran tuotanto kasvoi 1910-luvulta lähtien.

Tämä on suomalaisen kansallispuiston tavallinen tausta. Puistot eivät ole koskematonta erämaata vaan alueita, joilla ihminen on tehnyt työtä vuosisatoja — ja joilla luonto on saanut palata vasta myöhemmin.

Metsätyön jäljet ovat yhä nähtävissä: Heretyn kämppä rakennettiin 1940-luvulla metsätyömiesten majoituspaikaksi.

Savottakämppä oli metsätyömiesten koti talvikauden ajan. Miehet asuivat kämpällä viikkoja kerrallaan, ja hevoset olivat samassa pihapiirissä tallissa.

Työ tehtiin talvella, koska tukit oli helpointa kuljettaa jäätä ja lunta pitkin uittopaikoille. Keväällä ne uitettiin vesistöjä myöten sahoille.

Säilynyt kämppä kansallispuistossa on siksi kaksinkertainen kohde: se on retkeilijän taukopaikka ja samalla dokumentti työstä, joka on kokonaan kadonnut.

Puiston korkein kohta on 218 metriä merenpinnasta.

Kaksisataakahdeksantoista metriä on Etelä-Suomen mittakaavassa korkea. Se tarkoittaa käytännössä, että puistossa on jyrkkiä rinteitä ja korkeuseroja — ja että maasto on vaativampaa kuin tasaisilla suoalueilla.

Isojärven kansallispuiston reittejä on yhteensä 20 kilometriä. Reitistössä on useita merkittyjä reittejä, joista saa rengasreittejä 4,5 ja 11 kilometrin mittaisina, sekä kaksi luontopolkua. Käyttö on maksutonta.

Kahden rengasreitin porrastus on retkeilijälle olennainen. Neljän ja puolen kilometrin lenkki on parin tunnin retki, joka sopii lasten kanssa; yhdentoista kilometrin lenkki on koko päivän matka.

Rengasreitti tarkoittaa myös, ettei paluuta tarvitse suunnitella erikseen — reitti palaa lähtöpisteeseensä.

Kansallispuistossa liikutaan merkityillä reiteillä, tulet tehdään vain merkityille tulipaikoille ja roskat viedään pois. Nämä eivät ole suosituksia vaan järjestyssääntöjä.

Pyhänpään kalliomaalaukset sijaitsevat Lästilän kylässä. Ensimmäisen maalauksen löysi Pekka Kivikäs vuonna 1992. Maalaukset ovat pahoin haalistuneet, mutta kuviot erottuvat yhä.

Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 2001, samalta seudulta löytyi toinen maalaus. Pyhävuoren kalliomaalauksen löysi Anna-Liisa Hakkarainen, ja sen aitouden vahvistivat pian Pekka Kivikäs sekä arkeologi Timo Sepänmaa. Antti Lahelma kävi tarkastamassa maalauksen vuonna 2004.

Maalaus on noin yhdeksän metriä järven pinnan yläpuolella jyrkänteessä. Vahvistusketju — löytäjä, kaksi asiantuntijaa ja myöhempi tarkastus — on esimerkki siitä, miten kalliomaalauslöytö nykyään varmennetaan: yksittäinen havainto ei riitä, vaan aitous pitää todentaa.

Se, että kahden maalauksen välillä kului yhdeksän vuotta samalla alueella, kertoo myös siitä, kuinka vaikeita kohteita nämä ovat löytää.

Korkeus vedenpinnasta ei ole sattumanvarainen tieto. Maalaukset tehtiin veneestä tai jäältä silloisen vedenpinnan yläpuolelta, ja siksi nykyinen korkeus kertoo maalauksen iästä: mitä ylempänä, sitä vanhempi.

Päijälän linnavuori kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin ja ehdotettuihin valtakunnallisesti merkittäviin arkeologisiin kohteisiin.

Kaksi eri luokitusta samalle kohteelle tarkoittaa, että sekä maisema että muinaisjäännös on tunnistettu arvokkaaksi.

Kohde on tehty saavutettavaksi: vuonna 2020 juurelle rakennettiin puiset portaat kunnostetun polun jatkoksi.

Portaiden rakentaminen jyrkän mäen juurelle on muinaisjäännöskohteessa myös suojelutoimi. Ilman portaita kulkijat etsivät oman reittinsä, ja rinne kuluu monesta kohtaa — portaat ohjaavat kaikki samaan paikkaan.

Linnavuoret olivat rautakauden pako- ja vartiopaikkoja: jyrkkäsivuisia kallioita, joille kylän väki nousi vaaran uhatessa ja joilta näki kauas.

Muinaisjäännöksellä maastoa ei saa kaivaa eikä kiviä siirtää.

Sysipatterin luontopolku on 2,6 kilometriä pitkä, ja se sijaitsee Päijälässä. Mäellä on hyvä paikka pitää tauko ja katsella maisemia, ja lähtö on Päijälän kylältä.

Kohteesta on kirjattu myös sen historia: alue on vanha hiilenpolttopaikka.

Sysi tarkoittaa puuhiiltä, ja sysipatteri oli miilu — kekomainen puukasa, joka peitettiin turpeella ja poltettiin hitaasti hapen puutteessa.

Puuhiiltä tarvittiin raudanvalmistukseen ja pajatyöhön, ja sitä poltettiin metsissä siellä, missä puuta oli. Miilun poltto kesti viikkoja, ja sitä oli valvottava yötä päivää — jos ilmaa pääsi liikaa, koko kasa syttyi liekkeihin.

Vanhat miilunpohjat näkyvät maastossa pyöreinä, tummina läiskinä, joissa kasvillisuus on erilaista kuin ympärillä.

Papinsaaren hautausmaan siunauskappeli valmistui 1966 Olli Kuusen suunnittelemana, ja se on myös vihitty kirkoksi.

Rakennuksen materiaali on kirjattu tarkasti: julkisivu on lautamuottikuvioitua betonia, tyypillistä modernismia.

Lautamuottikuvioitu betoni tarkoittaa, että betoni on valettu lautamuotteihin, ja lautojen jälki — syyt, saumat ja pinnan karheus — on jätetty näkyviin.

Ratkaisu oli 1960-luvun modernismin tunnusmerkkejä. Betonia ei peitetty vaan sen valmistustapa tehtiin näkyväksi: rakennus kertoo, miten se on tehty.

Kappelin lasimaalausikkunan on toteuttanut Jaakko Somersalo.

Karu betonipinta ja värikäs lasimaalaus ovat tietoinen vastakohtapari. Modernistisissa kirkoissa väri tuotiin usein juuri valon kautta: seinät ovat harmaat, mutta ikkunasta lankeaa väri.

Sama arkkitehti palasi kuntaan myöhemmin. Kuhmoisten kirkon tuorein kunnostus tehtiin vuonna 1986 Olli Kuusen suunnitelman pohjalta.

Kirkon nykyinen ilme on kolmen eri aikakauden tulos. Sisäseinät vuorattiin puulla vuoden 1887 korjauksessa, jonka suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén, sisätila rakennettiin myöhemmin kokonaan uudelleen, ja viimeisin muutos on vuodelta 1986.

Kolme suurta muutosta vuosisadan sisällä on paljon yhdelle kirkolle. Rakennus kertoo siis yhtä paljon 1800- ja 1900-lukujen kirkkokäsityksistä kuin alkuperäisestä rakennusajastaan.

Ase- ja varusmuseo on yksityinen museo valtatie 24:n varrella.

Museon tunnistaa ilman opastetta: ohikulkija tunnistaa sen rakennuksen pihalla olevista tykeistä sekä katolla olevasta toisen maailmansodan aikaisesta hävittäjästä.

Hävittäjä museon katolla on tehokkain mahdollinen tienvarsimainos. Se kertoo ohiajavalle sekunnissa, mistä on kyse — eikä sitä unohda.

Yksityinen sotahistoriallinen museo perustuu tyypillisesti yhden keräilijän elämäntyöhön. Aseiden, varusteiden ja ajoneuvojen kokoelmat karttuvat vuosikymmenten aikana, ja niiden esille asettaminen on oma hankkeensa.

Sijainti valtatien varressa on tällaiselle museolle ratkaiseva: kävijät tulevat ohikulkumatkalla, eivät varta vasten.

Aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen — yksityiset museot ovat usein auki kesäkaudella ja rajatuin ajoin.

Honkahovi on tanssilava osoitteessa Nuutinrinteentie 80.

Tanssit järjestetään torstaisin kello 19–23.30, ja juhannuspäivänä ohjelma jatkuu puoleenyöhön asti.

Torstai tanssipäivänä on lavakulttuurissa vakiintunut valinta. Viikonloput ovat kilpailtuja, ja moni lava on ottanut oman viikonpäivänsä, jolloin vakiokävijät tietävät milloin tulla.

Puolen tunnin pidennys juhannuksena kertoo, että juhannus on lavan vuoden tärkein ilta.

Lipunmyynnissä käyvät käteinen ja yleisimmät maksukortit.