Suomen siirtolohkareet

Kivi, joka ei kuulu tänne

Siirtolohkare tunnistaa siitä, että se on väärässä paikassa. Se voi olla eri kivilajia kuin alla oleva kallio, se voi seistä keskellä hiekkakangasta, jossa ei ole muita kiviä, tai se voi levätä kalliolla niin pienen kosketuspinnan varassa, ettei se näytä pysyvän paikallaan. Kaikki tämä johtuu samasta syystä: mannerjäätikkö irrotti kiven kalliosta, kuljetti sen mukanaan kymmeniä tai satoja kilometrejä ja laski sen paikalleen, kun jää suli noin 10 000 vuotta sitten.

Suomessa siirtolohkareita on kaikkialla, mutta jättikokoiset ovat harvinaisia. Ne ovat kansanperinteen jättiläisten ja hiisien heittokiviä, kirkonrakentajien esteitä ja rajapyykkejä, joiden kylkeen on hakattu kruunuja. Moni on saanut nimen, ja moni on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä.

Miten lohkareet syntyivät

Viimeisen jääkauden aikana Suomen päällä oli paikoin kolme kilometriä paksu jäätikkö. Jää ei ole paikallaan: se virtaa hitaasti painonsa alla, ja sen pohja repii mukaansa irtonaista kiviainesta. Kallion heikkousvyöhykkeistä ja rakoilleista kohdista irtosi kokonaisia lohkareita, jotka jäätyivät jään sisään ja kulkivat sen mukana. Kun ilmasto lämpeni ja jään reuna vetäytyi pohjoiseen, lohkareet putosivat pohjalle sinne, missä sattuivat olemaan.

Kuljetussuunta oli Suomessa pääosin luoteesta kaakkoon. Siksi geologit voivat jäljittää lohkareen lähtöpaikan: jos kivilaji on harvinainen, sen esiintymä löytyy luoteesta. Samaa menetelmää käytettiin malminetsinnässä – Outokummun kuparimalmi löydettiin 1900-luvun alussa seuraamalla malmilohkareita takaisin lähtöpaikkaan.

Tasapainoasennot, kuten Ruokolahden Kummakivellä, eivät ole vahinko. Kun jää suli lohkareen ympäriltä hitaasti, kivi laskeutui alustalleen pehmeästi eikä vierinyt. Sen jälkeen vain roudan ja jäkälän aiheuttama rapautuminen on muuttanut asentoa – ja kymmenessä tuhannessa vuodessa sekin on ollut vähäistä.

Missä jättilohkareita on

Suurimmat tunnetut lohkareet ovat Pohjanmaalla ja Järvi-Suomessa. Pedersören Ilveskivi kohoaa 16 metrin korkeuteen, ja Muhoksen Kankarin Isokivi painoi ennen halkeamistaan yli 500 tonnia. Kummakivi Ruokolahdella on tunnetuin tasapainokivi. Lounais-Suomessa lohkareet ovat usein rajapyykkejä ja käräjäkiviä, Lapissa pyhiä seitoja.

Kartalla ovat myös pienemmät nimetyt kivet, joilla on tarina: kirkkomatkalaisten pukukivi Paimiossa, Topeliuksen sadun kivi Ruovedellä ja kivet, joiden alta on haettu suojaa sotien aikana. Kunkin kohteen sivulla on kuvaus, kartta ja ajo-ohje.

Ennen kuin lähdet

• Moni lohkare on metsässä ilman viitoitusta. Tallenna kohteen koordinaatit puhelimeen ennen lähtöä; kohdesivun kartasta saa reitin.
• Rauhoitettuun kiveen ei saa kiinnittää mitään eikä sitä saa vahingoittaa. Sammaleen ja jäkälän repiminen on vahingoittamista.
• Kiipeäminen on omalla vastuulla. Sammaleinen graniitti on märkänä yhtä liukas kuin jää. Ilveskivellä ja muutamalla muulla on portaat.
• Lohkareet ovat usein yksityismaalla. Jokamiehenoikeus sallii käynnin, mutta ei pihapiirissä kulkemista eikä nuotiota.
• Paras aika on kevät ja syksy, kun lehdet eivät peitä kiveä ja jäkälä on kostea ja värikäs.